Päivät vierehtävät nopeaa vauhtia

Taas on jo perjantai. Tämäkin viikko on vierähtänyt niin ettei ole juuri huomannutkaan. Pahinta tässä on että tuntuu jälleen ettei mitään ole ehtinyt saamaan aikaiseksi. Tänään on myös THn 30-v. syntymäpäivä!

Kuluneella viikolla ei juuri mitään ihmeellistä tapahtunut. Viime yönä heräsimme siihen kun hyvä ystäväni soitti ja pyysi buukkaamaan hotellihuoneen ensi viikolle. On saapumassa 4kk kestävälle lomalle ystävättärensä kanssa!

Viikonloppuna täällä Thaimaassa vietetään yhtä vuoden suurinta ja varmaan kauneinta juhlaa - Loi Khathongia. Ihmiset kerääntyvät jokien ja kanavien varsille laskemaan veteen pieniä kynttilälaivoja. Viime vuonna katselimme tätä iloittelua täällä Bangkokissa kanaalin varressa ja oli hieno kokemus.

Työt ovat menneet rutiinirataa ja aina joka päivä on jotain uutta saanut aikaiseksi.

Viikonloppuna ajattelimme jälleen vierailla messuilla, käymme myös mahdollisesti Seafoodilla suomalaisen tuttavapariskuntamme kanssa ja päätimme myös istahtaa kunnolla alas ja listata paperille nyt kaikki loppuajan valmistelut Suomeen muuton johdosta.

Ilma on ollut miellyttävän viileää ja moni thaimaalainen on valitellut että jopa kylmää.

Hyvää viikonloppua!